Ryhmä NATOn senioriupseereita, jotka eivät enää ole palveluksessa, ovat tehneet ehdotuksen, että Naton tulisi luopua rahoitusperiaatteesta "costs lie where they fall", mikä tarkoittaa, että jäsenmaa maksaa kriisihallintakuluja sen mukaan, miten se on mukana tietyssä kriisihallintaoperaatiossa. Tämä toteutuu siis siten, että jos yhdellä Nato-maalla on kriisipesäkkeessä esimerkiksi 500 sotilasta ja toisella 100, niin ensinmainittu maksaa kaikki kulunsa siinä kuin jälkimmäinen omansa paljon pienemmän joukon aikaansaamina. Ja ne maat, jotka eivät ole mukana ollenkaan, eivät maksa mitään tämän operaation kuluista.
Kieltämättä ehdotus uudistamiseksi perustuu ajatteluun suuremmasta oikeudenmukaisuudesta. Upseeripaneeli katsoo, että kulut pitäisi jakaa tasan, ei mukanaolon perusteella.
Uudistajat katsovat myös, että on usein nurinkurista, että toiset maat haluavat olla suurella joukolla mukana, mutta toiset paljon pienemmällä. Tämä on tullut ilmeiseksi etenkin Afganistanin nykyisessä sodassa talibaaneja vastaan.
Jos yllämainittu uusajattelu toteutuisi, saattaisi se olla lisäargumentti NATOn vastustajille. Suuremmat kulut olisivat tietenkin seikka, josta ei pidetä ja varsinkin ne eivät siitä pitäisi, jotka muutenkin ovat Suomen Natoon liittymistä vastaan.
Tuskin ehdotus kuitenkaan ainakaan sellaisenaan saa riittävää kannatusta NATOn johtopiireissä tai NATO-maiden hallituksissa. Joitain muutoksia ehkä tulisi, mutta ei ainakaan pieni maa voi maksaa jonkun suuremman maan suuremman sotilasjoukon ja sen sotamateriaalin kustannuksia missään sellaisessa suhteessa, että ne muodostuisivat kovin tuntuviksi.
Yllä mainittu "upseerijuntta" muodostui amerikkalaisesta, ranskalaisesta, saksalaisesta, britannialaisesta ja alankomaalaisesta upseerista, kaikki johtavassa asemassa olleista, joiden titteli oli "Chief of the Defense Staff".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti