sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Presidentti Sauli Niinistön esimerkki ja korkeapalkkaisten mukaan tulo talkoisiin

Tätä asiaa minäkin olen ajanut jo yli vuoden päivät. En siksi, että korkeapalkkaisten palkanalennukset sinänsä parantaisivat Suomen kilpailukykyä, vaan siksi, että tällainen esimerkki parantaisi ilmapiiriä, jonka puitteissa neuvotellaan palkkatasosta nykyisen taloustilanteen aikoina. Työnekijöille puhutaan palkkamaltista, mutta sitä ei aina ole sovellettu korkeimman yritysjohdon kohdalla.

Niinpä kirjoitin 10.8.2011 mielipidekirjoituksen, mutta sitä ei julkaistu. Alla sen sanamuoto:

Syksyn tuloneuvotteluista

Suomessa ollaan jälleen tuloneuvottelujen edessä. Tilanne on erityisen vaikea, sillä velka- ja finanssiturbulenssi Euoopassa ja Yhdysvalloissa merkitsevät tavallista enemmän yrityksille ja julkiselle taloudelle varovaisuutta kustannusten kurissa pitämiseksi. Mikäli velkaantumista ei haluta pahentaa, vaan päinvastoin saada vähennetyksi mahdollisimman pian lähitulevaisuudessa myös Suomessa, yritysten menestyminen ja verotulojen riittävyys ovat erittäin tärkeitä tämän päivän tilanteen kannalta.

Siksi palkoista neuvoteltaessa on lähdettävä siitä, että palkankorotusten on oltava mahdollisimman pieniä. Kuten usein aikaisemminkin, neuvotellaan vain muutamista prosenteista; varaa ei ole mihinkään oleellisiin korotuksiin, jos ylipäätäänkään kohonneesta inflaatiosta huolimatta, katsoo EK. Ammattiliitot ovat kuitenkin jo aikaisemmilta vuosilta penseitä kuulemaan samantapaisia lausuntoja ja pyrkivät kaikesta huolimatta esittämään suurempia korotuksia kun mitä työnantajat ovat valmiita hyväksymään ja mitä nykyinen maailmantilanne sallisi.

Jotta neuvotteluihin saataisiin entistä parempi yhteisymmärrys ja myönteinen ilmapiiri, olisi tarkoituksenmukaista ottaa huomioon mitä kansanedustaja ja vaalien jälkeinen eduskunnan puhemies Zyscowics painotti: Yritysjohdon tulot ovat paisuneet kovin etäälle verrattuna tavallisen palkansaajan tuloihin. Oli puhe etenkin optioista, mutta myös palkat ovat johtoportaassa nousseet paljon nopeammin ja suuremmin kuin mihin yleinen palkkataso on voinut yltää.

Siksi olisi suositeltavaa liittää tuloneuvottelujen yhteyteen ylimmän johdon palkkojen maltillinen alentamisprosessi, jotta palkansaajien tulojen pitäminen hyvin lähellä nykytasoa olisi helpommin ymmärrettävissä. Silloin tuloneuvottelut saataisiin sovituksi siten, että tulosopimukset olisivat linjassa taloudellisen tilanteen kanssa, ja samalla kansalaisten yleinen tulotaso muodostuisi aikaisempaa tasapuolisemmaksi.

Kyseiset johtoportaan prosentuaaliset palkanalennukset määräytyisivätr palkan suuruuden mukaan. 5000 euron kuukausipalkka vähenisi esimerkiksi 1-2 %, ja vastaava prosentti 10000 eurosta olisi 3 %. Erittäin korkeisiin palkkoihin sovellettaisiin vielä suurempia prosenttilukuja.

Näin siis kirjoitin elokuussa 2011. 

Marraskuuhun 2012 mentäessä oli eräissä yhteyksissä keskusteltu työntekijöidenkin palkanalennuksista.  SAS:n pelastusoperaatio oli ehkä eräänä houkuttimena, että oli otettu esille tämäkin mahdollisuus Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Pääasiana pysyi kuitenkin, että palkkamaltin tärkeyttä painotettiin.

Viime vuoden marraskuun 7 pnä piti Finpron toimitusjohtaja Kari Häyrinen esitelmän aiheesta "Yritysten kansainvälistymisen uudet haasteet" Suomalaisella Klubilla KK-Klubin kokouksessa. Kun esitelmän  jälkeen sai esittää kysymyksiä, kysyin esitelmöitsijän mielipidettä siitä, parantaisiko korkeimman johdon palkanalennus tulevien tuloneuvottelujen ilmapiiriä. Häyrinen ei kuitenkaan asiasta innostunut.

Nyt meillä on itse presidentin esimerkki, ja sitä ovat jo tukeneet EK:n uusi puheenjohtaja Häkämies ja toimitusjohtaja Kokkila. Asia on siis jo hyvin korkeissa käsissä. Saamme seurata, miten tämä kysymys tulee etenemään ja onko odotettavissa ilmapiirin selkeytyminen edessä olevien neuvottelujen helpottumiseksi. Taloudellinen tilannehan ei ole mitenkään parantunut, mutta Suomelle tärkeä vienti tarvitsee lisäpotkuja. Että kotimainen kulutuskysyntä tällä hetkellä tarjoaa helpotusta kokonaistilanteeseen, ei ole tulevaisuudellemme ratkaisevaa.

Harry Blässar

1 kommentti:

Harry kirjoitti...

Lisäys tekstiin:

Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjpoituksessaan 4.1.2013 otsikolla "Niinistön palkka-ale on viesti yritysjohtajille."

Kirjoitus on myönteinen juuri sille, että yritysjohtajien esimerkkiä kaivataan ponnisteluissa parantaa Suomen kilpailukykyä viennin elvyttämiseksi.

Kirjoituksessa painotetaan, että "suomalaisia johdetaan esimerkin avulla." Yritysjohtajien esimerkki on tärkeä ilmapiirin parantamiseksi edessä olevia tuloneuvotteluja silmälläpitäen.

9.1.2013 Harry Blässar