maanantai 23. kesäkuuta 2008

Maailman menoon liittyy monenlaisia tosiasioita

Harry Blässar on kirjoittanut kirjasen otsikolla "Maailman menoon liittyy monenlaisia tosiasioita".

Tässä verrattain suppeassa kirjassa tuodaan esille näkökohtia, joihin sisältyy se näkemys, että maailmassamme on paljon sellaista, jota ei edes huomaa tai tajua kaiken sen keskellä, mitä ympärillämme näemme ja koemme. Luigi Pirandellon näytelmän "Niin on, jos siltä näyttää" nimi italiaksi - Cosi è se vi pare - on suomeksi käännetty aika tarkasti samansisältöiseksi, mutta englanninkielinen käännös - Right you are, if you think you are - on hieman eri sävyinen. Siinä henkilö käsittää jonkin tiedostamansa asian vielä selväpiirteisemmin, sillä tehtyään johtopäätöksensä, oikeaan hän silloin on katsonut osuneensa.

Näinhän ei tietenkään aina ole. Kaikkien oikeiden oivallusten ja näkemysten joukossa maailma on toki täynnä väärinkäsityksiä ja virheellisiksi osoittautuvia päättelyjä. Ihmiset ovat usein myös eri mieltä samoista kysymyksistä. Mutta luonnollisesti aistit saavat selville loputtomasti asioita, jotka eivät anna aihetta epäillä niiden aitoutta. Mitä konkreettisemmista seikoista on kysymys, sitä selvemmin ne ilmentävät niihin kuuluvia tosiesikkoja. Kun katselen luontoa, sen kasveja ja eläimiä, tai kuuntelen lintujen laulua tai tunnen sieraimissani kukkien tuoksun tai kahvinkeittimessä popottavan kahvin aromin, niin vaikea on erehtyä.

Tässä osa alkusanoista. Seuraa otsikoita, kuten "Ihmiskunnan ongelmia ja vaikeuksia", "Tapahtumien kolme kategoriaa", "Syyt ja seuraukset", "Yksinvaltiaat tapahtumien pyörteissä","Ilmaston muutoksista tehtävien johtopäätösten perusteluista", "Ihmiskunnalle tarjoutuu hyvät edellytykset elämälle. Ihmissuhteet ovat tärkeitä", "Ideologiat, väkivaltainen politiikka ja muita ihmisten ongemia" ja "Evoluution tarkoituksellinen päämäärä: Ihminen".

Otsikon alla "Miten ihmisten tulisi suhtautua elämään" teksti alkaa toteamuksella "On siis tultu siihen johtopäätökseen, että myrskyt ja rankkasateet ovat lisääntyneet, seurauksena vesimassojen aiheuttamia vahinkoja, ja että sattuu muita tavallista tuhoisampia luonnonkatastrofeja. Toinen johtopäätös on, että kiihtynyt ilmastollinen luonnonvoimien rajuus on ihmisen syytä. Kolmas johtopäätös on, että syntipukkina voidaan pitää hiilidioksidipäästöjä, joita nykyajan yhteiskunnat tuottavat ja jonka vuoksi ilmasto lämpenee.

Sellaista ajattelutapaa, että luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutokset johtuisivat muunlaisesta ihmisten toiminnasta kuin kasvihuonepäästöjen kasvamisesta, ei käytännöllisesti katsoen esiinny. Yleinen suhtautuminen moisiin väitteisiin on helposti niiden pitämistä kuvitteluna, haihatteluna tai vain kaukaa haettuna keskustelunaiheena.

Ei kuitenkaan pystytä todistamaan tätä väitettä vääräksi sen enmpää kuin tieteellisesti pystyttäisiin varmuudella tätä nykyä todistamaan, että ilmastolliset muutokset todella tulisivat olemaan sitä luokkaa, jonka arvellaan voivan olla tietyn ajanjakson jälkeen todellisuutta. Faktat, joita ilmastonmuutoksesta tarjotaan, ovat paljon enmmän ennusteita kuin tietoja jo tapahtuneista muutoksista. Kun esitetään vastaväitteitä, todetaan niihin, että on joka tapauksessa varmuuden vuoksi tehtävä kaikki mahdollinen ilmaston lämpenemisen torjumiseksi. Toimenpiteet, joihin on jo ryhdytty, ovat mm. bioenergian tuottaminen, johon käytetään esimerkiksi palmuöjyä, sokeriruokoa ja jopa viljaa. Tästä syystä ja myös sen johdosta, että viljelysalaa tulee olemaan vähemmän ihmisyksilöä kohden, on seurauksena, että ruokaöljyn ja viljan hinta nousee ja kolmannen maailman köyhät tulevat näkemään entistä suuremmassa määrin nälkää tai pysymään aliravittuina. Toinen seuraus on sademetsien vilkkaampi hakkaaminen Indonesiassa ja Brasialiassa.

Maailmalla on jo vakavia ruokamellakoita, sillä ruoan hinta on noussut tuntuvasti. Sekä vehnä että riisi on aikaisempaa kalliimpaa ja esimerkiksi maissin hinnannousun sanotaan johtuvan eniten siitä, että maissia on alettu käyttää energian lähteenä. On muitakin syitä ruoan kallistumiseen: Australiassa piinasi monta vuotta kuivuus, ja Kiinan ja Intian väestö syö yhä enemmän lihaa elintason noustessa. Karjan kasvattaminen vaatii moninkertaisesti viljaa lihakiloa kohden. Sitä paitsi viljan hintakehitys on riippuvainen myös markkinoiden psykologisista syistä ja varmuusvarastojen hupenemisesta. Mutta joka tapauksessa bioenergian tuottaminen on keskeinen syy hintatason muodostumiselle köyhien rasitukseksi. Kehitysmaan kansalainen käyttää yli puolet tuloistaan elintarvikkeisiin, joissain maissa jopa 70 %, kun niiden osuus teollisuusmaissa on selvästi alle 20 %.

En kiellä, etteikö ilmasto todella saata olla lämpenemässä, jos kerran merkit siihen ovat selvät. Mutta siitä ei liene varmuutta, että syy olisi pääpainotteisesti juuri hiilidioksidi. Maapllolla on aina vallinnut ajanjaksojen myötä ilmaston muutoksia, jotka johtuvat maapallon omista syistä. Kaikkein selvin esimerkki oli jääkausi ja sen sulaminen, vaikka siihen aikaan ihminen vaikutti äärettömän vähän ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Mutta myös viimeisinä menneinä vuosituhansina on ollut ilmaston keskilämpötilan vaihteluita. Ja jopa Grönlannista on löytynyt trooppisten kasvien siemeniä, joten lämmintä on ollut aikaisemminkin.

Kirjassa on kommentteja tähtitieteilijä Esko Valtaojan haastattelusta, ja esitetään käsityksiä hänen katsantokannoistaan. Hän on mielenkiintoinen persoona ja saa helposti aikaan debattia, sillä hän ei kaihda sanoa mielipiteitään selvästi ja ilman empimistä. Näin keskustelu muodostuu todella sisältörikkaaksi ja ajatuksia antavaksi.

Kirjan viimeisessä kappaleessa todetaan, että "uudistuksia, parannuksia ja kehitystä elämän sujumiseksi on saatu aikaan todella paljon, mutta monet asiat ovat vielä kesken. Presidentti Juho Kusti Paasikivihan se oli, joka sanoi, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Eikö olisi jo aika? Se koskee sekä ruohonjuuritason elämää että makrotason toimintaa maapallolla. Tarvitaan kaikkialla vilpittömiä ponnistuksia yhteisen hyvän ymmärtämiseksi ja toteuttamiseksi."

Kirja on ostettavissa Akateemisessa kirjakaupassa ja hinta on € 9.90. Siinä on 62 sivua.

1 kommentti:

Bittimartta kirjoitti...

Kiitos päivityksestä. Olen ollut oikein huolestunut, että mihin Harry on hävinnyt - maapallon toiselle puolelleko matkoillaan?

Syy selvisi nyt. Kirja on syntynyt. Sen työn aikana ei blogille ehdi ajatuksia antaa, sen ymmärrän. Loistavaa, että Päivän mietteet taas jatkuvat.